Tervetuloa Kokonjärven suojeluyhdistyksen kotisivuille

Kokonjärvi on Urjalan toiseksi suurin järvi, pinta-alaltaan viisi neliökilometriä. Kunnan lounaiskulmalla sijaitsevan järven tilanne on heikentynyt menneiden vuosikymmenien aikana. Matalana Kokonjärvi reagoi herkästi kuormitukseen. Etenkin loppukesästä sekä pitkien ja tyynien hellejaksojen jälkeen järven pinta värjäytyy usein leväkukinnoista, runsaimmin suojaisissa lahdenpoukamissa.

Kokonjärven suojeluyhdistys perustettiin vuonna 2013 tarkoituksenaan edistää sinällään kauniin, monimuotoisen ja linturikkaan järven tilaa. Kokonjärvi tarvitsee suojelijoita, ja suojeluyhdistykseemme ovat tervetulleita kaikki järven hyvinvoinnista kiinnostuneet. Näiltä sivuilta saat lisätietoa toiminnastamme sekä Kokonjärvestä.

Liity tästä jäseneksi ->

Ajankohtaista

27.8.2024

Vuosikokous 2024

Yhdistyksen VUOSIKOKOUS pidetään la 7.9.2024 klo 13.00 Välkkilän nuorisoseurantalolla, Vastamäentie 4, Urjala.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Lisäksi tilaisuudessa Saloy Oy:n perustaja Tapio Salminen tulee keskustelemaan ja kertomaan sinilevästä ja sen keräämisestä.

Aarne Jussila kertoo myös juuri valmistuneesta mielipidemittauksesta Kokonjärven alueella.

Lähde: SOTKA-kosteikot

SOTKA-kosteikko kohdehaku käynnissä 16.9.2024 saakka

Maanomistaja voi suoraan hakea SOTKA-kosteikolta sunnittellua sekä toteutusrahoitusta.

Linkki hakuun -> SOTKA-kosteikot kohdehaku


SOTKA-kosteikot sivuilta lainattu teksti:

Parhaiten hankkeeseen soveltuville kohteille tehdään maastokäynti. Maastossa tarkastetuista kohteista sopivimmat valitaan edelleen suunnitteluvaiheeseen. Suunnitelman valmistuttua allekirjoitetaan sitova kosteikkosopimus, joka on virallinen valinta hankekohteeksi ja edellytys suunnitelman luovuttamiselle toteutuksen rahoitushakua varten.

Sammakan SOTKA-kosteikko ennen ja jälkeen. Lähde: SOTKA-kosteikot

SOTKA - lintujen pesimälauttoja

Kokonjärven Koivulahden päähän on ilmestynyt SOTKA - lintujen pesimälauttoja osana useita SOTKA-kosteikko hankkeita.

Lähde: SOTKA-kosteikot

Lähde: SOTKA-kosteikot

17.6.2024

Kerro mielipiteesi Kokonjärven ja sen ympäristön kehittämisestä

Kokonjärven Suojeluyhdistys perustettiin parantamaan Kokonjärven ja sen lähiympäristön tilaa ja elinvoimaa. Järven vedenlaadun nykyinen kehitys vaarantaa alueen arvostusta ja aktiivista mökkiläistoimintaa. Keskiarvoinen loma-asuntokiinteistö Suomessa kuluttaa tutkimusten mukaan asukkaineen ja vieraineen noin 10 000 euron edestä vuodessa päivittäistavaraa, rakennustarvikkeita, kestokulutustarvikkeita, matkustamista, palveluja, veroja ja maksuja. Koko Urjalan kunnan alueella se tarkoittaa 20 miljoonaa euroa. Maaseutu yrittäjineen ja hallintoineen vastaa omasta vetovoimastaan. Kokonjärvi on Urjalan toiseksi suurin järvi ja huonossa kunnossa. Mutta, kun suunta on parempaan, arvot alkavat nousta ja se heijastuu kaikkiin lähiympäristön ihmisiin ja kiinteistöihin.

Kokonjärven Suojeluyhdistys on käynnistänyt kunnostus- ja parantamistoimenpiteitä kehityksen kääntämiseksi. Mielipiteesi on arvokas. Saat myös raportin kyselyn tuloksista pian sen valmistumisen jälkeen. Tiedottamisen parantamiseksi tarkenna yhteystietosi lomakkeen lopussa, jos esimerkiksi haluat sähköistä yhteydenpitoa. Mielipidetutkimuksen tarkastelut tehdään nimettömästi.


Vastaa mielipidekyselyyn rastittamalla sinulle sopivat vaihtoehdot


Tutkimukseen pääset klikkaamalla oheista linkkiä:
https://link.webropolsurveys.com/R/D3A60409E058ED4C
(Voit myös kopioida linkin nettiselaimesi osoitekenttään ja painaa enteriä)

Tutkimusavustasi etukäteen kiittäen

Juha Lahti, puhelin 040-5110 087, juha.p.lahti@upm.com
Kokonjärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja

Aarne Jussila, puhelin 040-900 5601, aarne@jussila.fi

Vastaukset käsitellään yhteystiedoista erillään. Yhteystiedot kootaan ainoastaan yhteydenpidon helpottamiseksi ja vastauspalkkion (raportti tuloksista) lähettämiseksi.

YHTEYSTIETOJEN TARKENNUS JA KIINNOSTUKSENNE RANTANNE RUOPPAUKSEEN SYKSYLLÄ 2024. RASTI RUUTUUN, NIIN OLEMME TEIHIN YHTEYDESSÄ.

7.5.2024

Uutta tietoa ruoppauskalustosta

Toissa syksyiseen kalustoon verrattuna nyt on käytössä vähän pienempi, mutta hyvin sopiva telaponttoonikaivuri ja veloitustaksa on 270 eur/h sis alv.

Koneeseen saa myös imuruoppaajan, jolla voi helposti tehdä imuruoppausta (350eur/h sis alv).

Teho on noin 50-100m3/h eli esim. ½ -metriä syvyyttä lisää = n. 200m2/h.

Mökkirannan imuruoppaus on noin 2-3h/mökkiranta.

Ruoppauksesta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä kesäkuun loppuun mennessä Aarne Jussilaan p. 040-90055601 tai sähköpostilla aarne@jussila.fi tai yhdistyksen osoitteeseen kokon.suojelu@gmail.com.


Ruoppausta syksyllä 2024 Kokonjärvellä

Syksyllä 2022 oli ruoppauksessa mukana hyvä määrä osallistujia.

Syksyllä 2024 järjestetään ruoppausta uudelleen, mikäli kohteita tulee riittävästi.

Ruoppauksesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Aarne Jussilaan, p. 040-90055601 tai sähköposti aarne@jussila.fi tai yhdistyksen osoitteeseen kokon.suojelu@gmail.com.

Edelliseen ruoppaukseen osallistunut Jukka Kangas kertoo:

Erittäin tyytyväisiä ollaan lopputulemaan. Ilman kaivuria ei olisi saatu juuri mitään aikaiseksi. Nyt ranta aukesi mukavasti ja toivotaankin, että vesi tulee vaihtumaan laiturin nokassakin nyt paremmin.

SOTKA-kosteikot YouTube kanava

SOTKA-kosteikot on avannut oman YouTube kanavan, josta voi käydä katsomassa erilaisia SOTKA-kosteikkohankkeita. Kanava löytyy YouTube:sta tunnuksella @sotka-kosteikot6335.

Seuraa yhdistyksen Facebook ilmoituksia:

Kokonjärven suojeluyhdistyksen yhteisöjäsenet

Paijan tilateurastamo

Välkkilä-Seura

Capitolia Oy

Urjalan sementtivalimo Oy